SDP:n malli yhteiskuntasopimuksen pohjaksi


Julkaistu elokuu 20, 2015

Sipilän yhteiskuntasopimusneuvottelut ovat epäonnistuneet. Tämän ei pitäisi yllättää ketään, koska neuvottelut ja niiden aikataulu oli suunniteltu niin naurettavalla tavalla, etteivät ne voineet kuin epäonnistua. Nyt ay-liikettä syytetään neuvottelujen kaatamisesta. Koko ajan oli kuitenkin selvää, että yhteiskuntasopimus vaatii joustamista kaikkien osapuolten osalta, eikä vain ay-liikkeen kohdalla. Selvää on aina myös ollut, että tämän mittakaavan sopimuksia ei […]

SDP:n tarjottava talouspoliittisesti realistinen vaihtoehto


Julkaistu elokuu 19, 2015

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua siitä, miten SDP kykenee haastamaan hallituksen ja oppositiojohtajan roolia tavoittelevat Vihreät. Tehtävää on paljon, mutta yksi asia on selvä. SDP tulee menestymään vain tarjoamalla talouspoliittisesti realistisen vaihtoehdon, joka kykenee aidosti haastamaan hallituksen politiikan taloudellisesti uskottavampana. Tämän on se pohja, jonka päälle voidaan rakentaa uskottava oppositiopolitiikka ja jolla Vihreät voidaan […]

Yksi tapa saada vaaditut lisäsäästöt


Julkaistu elokuu 16, 2015

Hallitus tekee parhaillaan lisäsäästöjä, koska ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan suunniteltu 200 miljoonan euron leikkaus jouduttiin siirtämään eteenpäin vuodella yhteiskuntasopimusneuvottelujen takia. Säästölistalle päätyvät muun muassa hammaslääkärikorvaukset ja yksityisten lääkäripalvelujen kela-korvaus, minkä lisäksi haetaan lisätuloja muun muassa korottamalla rikesakko 345 euroon. Leikkauksista ei ole tehty vaikutusarviota, ja julkisen terveydenhuollon pelätäänkin ruuhkautuvan kelakorvauksen leikkaamisen vuoksi, sillä tilanteeseen ei olla millään […]

Immonen valehteli – yhteys natseihin jo kauemmin


Julkaistu elokuu 5, 2015

Kohun Olli Immosen monikulttuurisuuden vastaisesta Facebook-kirjoituksesta luulisi jo hiipuvan, mutta Immosen taustoista paljastuu vain lisää mitä ihmeellisimpiä asioita. Nyt Verkkouutiset uutisoi Immosen olleen mukana suunnittelemassa aiemmin kohuttua Eugen Schaumanin muistotilaisuutta yhdessä uusnatsi-ideologi Kai Murroksen kanssa. Aiemminhan Immonen väitti että paikalla oli sattumalta myös uusnatseja. Immonen latasi Facebookiinsa aikanaan vaimonsa ottaman kuvan suunnittelutilaisuudesta, jossa hän istuu […]

Perussuomalaiset vievät kansaa kuin litran mittaa


Julkaistu huhtikuu 17, 2015

Vaalimyytit-kirjoitussarjan neljäs ja viimeinen osa käsittelee Perussuomalaisia ja etenkin Perussuomalaisten vaalikampanjointia ja talouslinjaa. Väitän, että Perussuomalaiset juuri tällä hetkellä vievät Suomen kansaa kuin litran mittaa. Tässä kirjoituksessa perustelen väitteeni. Toivotan ne, jotka eivät kirjoituksen luettuaan johtopäätöstäni niele keskustelemaan kanssani kommentti-osioon. En ollut alun perin varma, mistä tekisin vaalimyytit-kirjoitussarjan neljännen osan. Olen seurannut Perussuomalaisten vaalikampanjaa tiivisti […]

Vaalimyyttejä #2 Suomi on Kreikan tiellä


Julkaistu huhtikuu 13, 2015

Kirjoitussarjan toinen osa (lue tästä ensimmäinen osa) käsittelee Suomen velkaantumista ja siihen liittyviä myyttejä. ”Suomi on Kreikan tiellä” on monesta suusta kuultu lausahdus, jossa ei jälleen kerran ole mitään perää. Suomen tilanteen vertaaminen Kreikkaan on jo alun perinkin suorastaan säälittävää. Näin ensinnäkin, Suomen talouslukuja ei olla väärennetty kansainvälisten pankkiammattilaisten tuella, ja Suomi ei ole Euroopan […]

Vaalimyyttejä #1 kokonaisveroaste ja julkisen sektorin suhteellinen koko


Julkaistu huhtikuu 10, 2015

Seurattuani tiiviisti vaalikeskustelua olin aluksi hiukan ihmeissäni siitä, miten keskustelussa käytetään jatkuvasti osana retoriikkaa erilaisia hienolta ja pätevältä kuulostavia ilmaisuja, jotka kuitenkin osoittautuvat lähemmässä tarkastelussa täydellisiksi myyteiksi. Aluksi ihmettelin, miksi näitä ei selkeästi kyseenalaistettu. Ajan kuluessa tämä alkoi häiritsemään minua yhä enemmän, mutta lopulta kun ennakkoäänestyksenkin alettua nämä myytit edelleen hallitsevat vaalikeskustelua, olen päättänyt itsekin […]

Vaihtoehto SDP


Julkaistu huhtikuu 8, 2015

Näissä vaaleissa on kyse ennen kaikkea valinnasta kahden täysin erilaisen vaihtoehdon, eli porvarihallituksen tai punamultahallituksen väliltä. Käytännössä se, kenestä tulee toisiksi suurin puolue, tulee määräämään tuleeko maahan raskasta oikeistopolitiikkaa ajava hallitus vai heikommassa asemassa olevat huomioiva ja vastuullisempaa politiikkaa ajava punamultahallitus. Tämä johtuu etenkin siitä, että Keskusta on ilmeisen tarkoituksellisesti jättänyt linjansa hyvin avoimeksi, ja […]

Ajatuksia kouluverkkouudistuksista


Julkaistu huhtikuu 2, 2015

Lohjan palveluverkkouudistukseen liittyvän kouluverkkokeskustelun seuraaminen ja siihen osallistuminen Lohjan kasvatus- ja opetuslautakunnassa sekä äskettäin julkaistun Lohjan nuorisovaltuuston kouluverkkokannanoton valmistelu herätti minut pohtimaan laajemmin kouluverkkouudistuksia ja yleensä Suomen kouluverkkoja. Huomautan, että tässä kirjoituksessa pohdin aihetta yksityishenkilönä eivätkä esittämäni ajatukset välttämättä suoraan edusta minkään järjestön kantoja vaan ovat henkilökohtaista pohdintaani.   Kouluverkkojen uudistus on tullut erittäin ajankohtaiseksi […]

Lohjan taloutta ei korjata juustohöylällä


Julkaistu syyskuu 23, 2014

Julkaistu Länsi-Uusimaassa 23.9. Kaupungin päätöksenteko on viime vuosina keskittynyt alijäämän korjaamiseen. Alijäämää on muista yrityksistä huolimatta päädytty korjaamaan pääasiassa perinteisellä juustohöylä-mallilla, jossa leikkausten kohteeksi valikoituvat helpoimmat ratkaisut. Näin ei kuitenkaan ole mahdollista korjata kaupungin taloutta. Huonosti kohdistettuna leikkaukset nimittäin johtavat suurempiin kustannuksiin muualla. Pahimmissa tapauksissa leikkausten vaikutus voi olla päinvastainen. Tehtäessä suhteellisesti isoja leikkauksia ongelma […]

« Edellinen sivuSeuraava sivu »